Tulosta

Maakuntahallituksen päätökset 8.3.2010

8.3.2010

Uudenmaan maakuntahallitus kokoontui tänään. Asialistalla olivat muun muassa lausunto Lentoradan esiselvityksestä sekä vastaus Espoon kaupungin pyyntöön laatia erillismaakuntakaava Blominmäen jätevedenpuhdistamoa varten. Käsittelyssä olivat myös viime kokouksessa uudelleen valmisteltavaksi palautetut Histan alueen ja Nummelan eteläosien kaavalausunnot.

Histan ja Nummelan alueet rakenteille vasta kun Länsiradan toteutus varmistuu

Espoon Histan alueen ja Vihdin Nummelan eteläosan toteuttaminen tulee aloittaa vasta kun Länsiradan raideyhteyden toteutus varmistuu, painotetaan Espoon kaupungille ja Vihdin kunnalle annetuissa lausunnoissa.

Uudenmaan liitto puoltaa Hista–Siikajärvi–Nupuri-osayleiskaavaehdotuksen hyväksymistä. Lausunnossa muistutetaan kuitenkin, että Histan aseman lähiympäristön rakentamisalueiden tehokkuutta on lisättävä ja alueelle tulee osoittaa vain paikallisesti merkittävä vähittäiskaupan suuryksikkö. Lisäksi kiinnitetään huomiota viheryhteystarpeisiin kaava-alueelta etelään Kirkkonummen suuntaan.

Vihdin Nummelan eteläosien osayleiskaavaluonnos ei ole maakuntakaavan mukainen kaikkien taajama-alueiden eikä vähittäiskaupan suuryksiköiden osalta, todetaan Vihdin kunnalle annetussa lausunnossa. Nykyinen maakuntakaava sallii merkitykseltään seudullisia vähittäiskaupan suuryksiköitä ainoastaan Nummelan keskustatoimintojen alueelle. Lisäksi lausunnossa korostetaan maakuntakaavaan merkittyjen seudullisten viheryhteyksien tärkeyttä ja muistutetaan, että Nummelanharjun harjualue tulee huomioida paremmin jatkosuunnittelussa.

Hista–Siikajärvi–Nupurin osayleiskaavan tavoitteena on muodostaa uusi tehokkaaseen joukkoliikennejärjestelmään tukeutuva ja pääasiassa pientaloasumiseen perustuva kaupunginosa. Nummelan eteläosien osayleiskaavan tarkoituksena on määritellä Nummelan kehittyminen ja laajentuminen vuoteen 2030 saakka ja osoittaa rakentamisalueet asemakaavoituksen pohjaksi. Molemmat kaava-alueet ovat osa Turunväylän kehityskäytävää.

Lisätiedot:
Maakuntainsinööri Agneta Nylund / Histan kaava
Puh. 044 340 1600
Maakuntainsinööri Sanna Jylhä / Nummelan kaava
Puh. 041 451 7987

Lentoradan suunnittelua tulee jatkaa

Uudenmaan liitto kannattaa Helsinki-Vantaalle suunnitellun kaukoliikenneradan, niin sanotun Lentoradan, suunnittelun jatkamista. Ennen Lentoradan toteuttamista on kuitenkin rakennettava pääradan lisäraiteet Keravan ja Jokelan välille sekä Pisara-rata, todetaan Liikennevirastolle annetussa lausunnossa. Helsinki–Pietari-ratayhteyden linjauksesta on myös saatava päätös, sillä se kytkeytyy Lentoradan suunnitteluun.

Lentoradan jatkosuunnittelussa on syytä arvioida mahdollisuudet saada yksi radan asemapaikoista lähemmäksi Tuusulan Hyrylän keskustaa, lausunnossa todetaan. Tuusula on suunnitellut Hyrylään käytöstä poistuvalle varuskunta-alueelle asuinaluetta.

Lentoaseman kautta kulkevaa kaukoliikennerataa ei ole merkitty Uudenmaan voimassaolevaan maakuntakaavaan. Lentorata sisältyy kuitenkin uuden maakuntakaavan pohjaksi tehtyyn rakennemallitarkasteluun. Sekä Lentorata että Helsinki–Pietari-yhteys on tarkoitus merkitä uuteen maakuntakaavaan ilman useita vaihtoehtoisia linjauksia. Kaava on tarkoitus saada maakuntavaltuuston hyväksyttäväksi vuoden 2012 lopulla.

Liikennevirasto on selvittänyt Pasilasta Helsinki-Vantaan lehtoterminaalin kautta pääradalle kulkevan, lähinnä nopealle kaukoliikenteelle tarkoitetun ja pääosin tunnelissa kulkevan kaukoliikenneradan toteuttamisedellytyksiä. Lentorata mahdollistaisi pääradan lähijunaliikenteen tarjonnan merkittävän lisäämisen, kun kaukoliikenne siirtyisi käyttämään uutta Lentorataa.

Lisätiedot:
Liikennesuunnittelija Maija Stenvall
Puhelin 040 514 0171

Blominmäen jätevedenpuhdistamo ei vaadi tässä vaiheessa erilliskaavaa

Espoon kaupunki on pyytänyt, että Uudenmaan liitto käynnistää erillismaakuntakaavan valmistelun Espoon Blominmäen jätevedenpuhdistamolle. Espoon kaupunki on tehdyt päätöksen siirtää jätevedenpuhdistamo pois Suomenojalta ja rakentaa uusi puhdistamo Blominmäkeen. Kaupunki katsoo, että puhdistamon toteuttaminen edellyttää maakuntakaavan muuttamista. Espoon tavoitteena on, että puhdistamon mahdollistava kaava olisi lainvoimainen kesään 2014 mennessä.

Uudenmaan liiton vastauksessa Espoon pyyntöön todetaan, että liiton näkemyksen mukaan ympäristöministeriössä parhaillaan vahvistettavana oleva vaihemaakuntakaava mahdollistaa puhdistamon sijoittamisen Blominmäkeen.  Kaavan vahvistamispäätöksessä ministeriö tulee ratkaisemaan Suomenojaa korvaavan puhdistamon vaihtoehtoisia sijaintipaikkoja koskevan kaavaratkaisun.

Maakuntahallitus odottaa ympäristöministeriön vahvistamispäätöstä vaihekaavasta kevään 2010 aikana. Jos ministeriö ei hyväksy vaihemaakuntakaavassa esitettyä puhdistamoa koskevaa kaavaratkaisua, Uudenmaan liitto käynnistää erilliskaavan laatimisen.

Lisätiedot:
Ympäristösuunnittelija Lasse Rekola
Puhelin 044 299 0678

Nummi-Pusulan itäosan uusi rakentaminen osoitettava kyläalueille

Nummi-Pusulan itäosan osayleiskaavaa tulee kehittää edelleen ehdotusvaiheeseen niin, että uusi rakentaminen osoitetaan maakuntakaavan kyläalueille. Yksi kolmesta uuden rakentamisen keskittymästä sijaitsee kaavaluonnoksessa alueella, jossa kylämerkintää ei ole, todetaan Nummi-Pusulan kunnalle annetussa lausunnossa. Lisäksi muistutetaan, että laajenemisalueiden toteuttamisjärjestyksen periaatteita on syytä selkeyttää, jotta rakenteen hajautumista voidaan ehkäistä.

Muutoin kaavaluonnoksen tavoitteet ovat hyvät. Lähtökohtana on hyödynnetty alueen vahvuuksia kuten maaseutuelinkeinoja ja niihin olennaisesti kuuluvaa rakennusperintöä ja maisemaa.

Kaavoitettava alue on suurelta osin haja-asutettua metsä- tai viljelyaluetta. Alueella on runsaasti kulttuurihistoriallisia arvoja. Kaavan tavoitteena on osoittaa asuntoalueita noin 250 uudelle asukkaalle sekä jonkin verran työpaikkoja.

Lisätiedot:
Maakunta-arkkitehti Kristiina Rinkinen
Puhelin 040 554 7297

Johtajien antamat lausunnot

- lausunto Laajakaista kaikille 2015 -hankkeen kuntien maksuosuuksia koskevasta asetusluonnoksesta

- Viestintävirastolle lausunto harvaanasuttujen alueiden hätäliikenteen varmistamista koskevasta määräysmuutoksesta

- Hyvinkään kaupungille lausunto asemakaavaluonnoksesta Kravunarkunmäen asuntomessualue sekä osa Yli-Jurvan keskustaa

- Karjalohjan kunnalle lausunto kirkonkylän asemakaavan muutoksista.

- Lohjan kaupungille lausunto Lohjan kaupungin rakennusjärjestysluonnoksesta

- Raaseporin kaupungille lausunnot Skogsmarkin osayleiskaavan luonnosvaihtoehdoista ja Ormnäs-Skeppsholmenin venesatama-alueen asemakaavan muutosehdotuksesta

- Vantaan kaupungille mielipide Luoteis-Vantaan maankäyttöselvityksestä

- Vihdin kunnalle lausunto Vihdin ilmastostrategian luonnoksesta

- Liikenne- ja viestintäministeriölle lausunto luonnoksesta valtioneuvoston asetukseksi joukkoliikenteen valtionavustuksista

- Orimattilan kaupungille lausunto Hennan osayleiskaavaehdotuksesta

- Suomen Islamilaiselle Neuvostolle lausuma hautausalueiksi soveltuvien maa-alueiden merkitsemisestä maakuntakaavaan

- Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle lausunto Mäntymäen kiviaineksen ottoa, kierrätyskiviaineksen käsittelyä ja maanvastaanottoa koskevasta ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta.

Maakunnan kehittämisrahan käyttö 2010

Valtioneuvosto päätti 18.2.2010 alueellisten määrärahojen jaosta. Uudellemaalle myönnettiin maakunnan kehittämisrahoitusta 1 800 M€. Lisäksi Uudenmaan osaamiskeskusohjelmien toteuttamiseen myönnettiin 1 210 M€. Samalla työ- ja elinkeinoministeriö muutti sitomattoman maakunnan kehittämisrahan myöntämisperusteita siten, että siitä rahoitetaan myös koheesio- ja kilpailukykyohjelmat.

Maakuntahallitus päätti, että sitomattoman maakunnan kehittämisrahoituksen osalta käyttö jakautuu seuraavasti: alueellisiin kilpailukykyohjelmiin varataan 900 000 euroa ja muihin maakunnan kehittämisrahahankkeisiin 900 000 euroa.

Lisätiedot:
Kehittämispäällikkö Eija Väätäinen
Puhelin 044 352 2059

Osaamiskeskusohjelmarahoituksen päätökset

- Culminatum Innovation Oy Ltd:lle myönnettiin Uudenmaan osaamiskeskus 2010 -hankkeen toteuttamiseen 960 000 euroa, kuntarahoitusta 960 000 euroa ja 86 680 euroa valtakunnallisten klustereiden alueellisena vastinrahana. Kuntien vastinrahoitus on varattu liiton budjettiin.

- Culminatum Innovation Oy Ltd:lle myönnettiin Valtakunnallisen ryhmärakentaminen verkosto -hankkeen toteuttamiseen 80 000 euroa.

- Culminatum Innovation Oy Ltd:lle myönnettiin BioBuuster HethBio yritysten kasvuvalmennus -hankkeen toteuttamiseen 61 000 euroa.

- Teknologiakeskus Techvilla Oy:lle myönnettiin Hyvinkään–Riihimäen seudun osaamiskeskus 2010 -hankkeen toteuttamiseen maakunnan kehittämisrahaa 170 000 euroa.

Lisätiedot:
Kehittämispäällikkö Eija Väätäinen
Puhelin 044 352 2059

Liiton perussopimusta tarkistetaan

Maakuntahallitus hyväksyi aluekehittämislain muutoksesta ja Itä-Uudenmaan liiton kuntien tulevasta liittymisestä aiheutuvat muutokset liiton perussopimukseen. Esitys uudeksi perussopimukseksi toimitetaan jäsenkuntiin käsiteltäväksi. Perussopimuksen muuttaminen edellyttää, että vähintään kaksi kolmannesta Uudenmaan liiton jäsenkunnista kannattaa sitä ja että näiden asukasluku on vähintään puolet kaikkien jäsenkuntien yhteenlasketusta asukasluvusta.

Tärkeimmät perussopimukseen lisättävät maininnat:

- Hämeen liiton, Itä-Uudenmaan liiton, Päijät-Hämeen liiton ja Uudenmaan liiton kesken muodostettu yhteistoiminta-alue

- kielellisten palveluiden toimielimen muodostaminen

- 1.1.2011 liittyvät uudet jäsenkunnat sekä kuntaliitosten aiheuttamat muutokset jäsenkuntien luetteloon

- 1.1.2011 alkaen maakuntahallituksen täydentäminen kahdella jäsenellä vaalikauden loppuun saakka.

Lisäksi perussopimuksesta poistetaan maininta läntisen Uudenmaan aluetoimikunnasta.

Lisätiedot:
Johtaja Pertti Rauhio
Puhelin 0400 849412

Etelä-Suomeen liikuntaneuvosto kaudelle 2010–2012

Maakuntahallitus päätti asettaa Etelä-Suomen alueelliseen liikuntaneuvoston kaudelle 2010–2012. Uudeltamaalta liikuntaneuvostoon nimettiin kansanedustaja Outi Mäkelä puheenjohtajaksi, Etelä-Suomen liikunta ja urheilu ry:n toiminnanjohtaja Päivi Ahlroos-Tanttu ja Kisakallion urheiluopiston toimitusjohtaja Petri Tarkkanen.

Uudenmaan, Itä-Uudenmaan, Hämeen, Päijät-Hämeen, Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan liitot tekevät yhtäpitävät päätökset yhdeksänhenkisen neuvoston asettamisesta. Liikuntaneuvoston tehtävänä on muun muassa antaa lausuntoja liikuntapaikkojen perustamishankkeiden avustuksista ja rahoitussuunnitelmista sekä antaa lausuntoja ja tehdä aloitteita alueellisen liikuntatoimen edistämisestä.

Liikuntaneuvostoista päättäminen on tullut maakunnan liittojen tehtäväksi aluehallinnon uudistuksen myötä. Uuden liikunta-asetuksen mukaan Elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskuksen yhteydessä toimii maakunnan liiton asettama alueellinen liikuntaneuvosto, joita valtakuntaan asetetaan kuusi.

Lisätiedot:
Aluekehittämispäällikkö Tarja Hartikainen
Puhelin 040 734 6024

Tiedoksi merkittiin ja päätettiin

- Maakuntajohtaja valtuutettiin allekirjoittamaan Uudenmaan liiton toimiston uusi vuokrasopimus. Uusi toimipaikka vuonna 2011 on Helsingin Länsi-Pasilassa.

- Maakuntakaavan ohjaustoimikuntaa päätettiin täydentää Itä-Uudenmaan edustajilla: Mikaela Nylander ja Päivi Uotinen sekä heidän henkilökohtaiset varajäsenet Christel Liljeström ja Anja Järvinen.

- Hyväksyttiin lentoaseman seudullisen matkailun neuvontapisteen rahoitusosuuden kattaminen liiton talousarviossa 2009 säästyneistä määrärahoista liiton aluekehitysrahaston sijaan.

- Hyväksyttiin muutokset maakunnan yhteistyöryhmässä edustettuna olevan Uudenmaan STTK:n edustukseen: jäseneksi Teemu Alstelan tilalle Terhi Tuominen-Seittonen ja varajäseneksi Katja Litja-Acanalin tilalle Martti Lappalainen.

- Maakuntahallituksen jäsen Hannele Luukkainen (kok, Helsinki) ja varajäsen Laura Räty (kok, Helsinki) ovat pyytäneet eroa maakuntahallituksen jäsenyydestä. Maakuntavaltuustolle esitetään uuden jäsenen ja varajäsenen valitsemista.

- Maakuntajohtajan ja hallintojohtajan päätökset merkittiin tiedoksi.

Seuraavat kokoukset

- Maakuntahallitus kokoontuu
29.3., 19.4., 24.5. ja 14.6.2010
- Maakuntavaltuuston seuraava kokous on 9.6.2010.

---

Kokousaineistoon:

Maakuntahallituksen esityslista 8.3.2010


Palaa otsikoihin



Sivua päivitetty viimeksi: 6.9.2010
Poutapilvi web design Oy