Blogi
12.6.2026
Suunnittelun ja rakentamisen ratkaisut määrittävät, miten kaupunki ja sen asukkaat selviävät helleaalloista, rankkasateista ja tulvista, ja millainen ympäristö asukkaille lopulta syntyy. Kyse ei ole vain ilmastokestävyydestä vaan myös asumisen viihtyisyydestä ja terveellisyydestä, kirjoittavat Eija Hasu ja Simo Haanpää.
Uutinen
11.6.2026
Uudenmaan maakuntahallitus kokoontuu maanantaina 15. kesäkuuta. Kokouksessa päätetään Alueiden kestävän kasvun ja elinvoiman tukeminen (AKKE) -rahoitushaun avaamisesta Espoon kaupungille suunnatun nuorten työllisyyttä edistävän mobiilisovellushankkeen kehittämiseen.
Uutinen
11.6.2026
Uudenmaan maakuntajohtaja Tuija Telén on valittu lentoasema-alueiden etuja EU:ssa valvovan Airport Regions Councilin (ARC) hallitukseen seuraavaksi kolmivuotiskaudeksi. Hallituspaikka vahvistaa Uudenmaan ja Helsinki-Vantaan alueen vaikuttavuutta eurooppalaisessa lentoyhteyspolitiikassa.
Uutinen
9.6.2026
Uudenmaan maakuntavaltuusto kokoontui tiistaina 9. kesäkuuta Helsingin kaupungin valtuustosalissa. Käsiteltävänä oli muun muassa aiemman maakuntaohjelman eli Uusimaa-ohjelman seurantaraportti sekä Uudenmaan liiton vuoden 2025 tilinpäätös.
Avoimet työpaikat
9.6.2026
Etsimme osaavaa ja innostunutta kiertotalousasiantuntijaa viestintäpainotuksella määräaikaiseen tehtävään 80 prosenttiselle työajalle. Kiertotalousasiantuntija edistää KOPPI-hankkeessa rakentamisen kiertotaloutta sekä toimii keskeisessä roolissa viestinnän ja tulosten jalkauttamisessa.
Uutinen
3.6.2026
Uudenmaan maakuntahallituksen puheenjohtaja, kansanedustaja Jarno Limnell, korostaa, että kehitys avaa merkittäviä mahdollisuuksia erityisesti Uudellemaalle. Alueella sijaitsevat Suomen keskeisimmät siruteollisuuden keskittymät.
Ilmoitus
1.6.2026
Uudenmaan maakuntahallitus kokoontui 25. toukokuuta. Kokouksen tarkastettu pöytäkirja on nyt julkaistu verkkosivuillamme.
Uutinen
1.6.2026
Uudenmaan liiton julkaisemassa käsikirjassa tarkastellaan luonnon monimuotoisuutta kuntien esimerkkien kautta sekä tarjotaan käytännön työkaluja ja näkökulmia kaavoittajien, suunnittelijoiden ja päättäjien tueksi.
Uutinen
29.5.2026
Euroopan komissio on myöntänyt Horisontti Eurooppa -rahoituksen kiertotalouden mukaisia ruokajärjestelmiä kehittävälle CIRCULANDIA-hankkeelle.
Uutinen
27.5.2026
Uusimaa esittää hallitusohjelmatavoitteissaan neljä ratkaisua, joilla tuotetaan Uudellemaalle ja koko Suomelle kasvua ja kilpailukykyä seuraavalla vuosikymmenellä. Maakuntahallitus hyväksyi hallitusohjelmatavoitteet kaudelle 2027–2031.
Uutinen
25.5.2026
Uudenmaan maakuntahallitus kokoontui maanantaina 25. toukokuuta. Kokouksessa hyväksyttiin Uudenmaan liiton hallitusohjelmatavoitteet vuosille 2027–2031. Uusimaa esittää hallitusohjelmatavoitteissaan seuraavat neljä ratkaisua, joiden tavoitteena on tuottaa Suomeen kasvua …
Artikkeli
22.5.2026
Kolmas Uusimaa-päivä tarjosi yhteisiä kohtaamisia, luontohetkiä ja kulttuuria 21. toukokuuta. Eri puolilla Uuttamaata järjestettiin päivän aikana lukuisia tapahtumia muun muassa päiväkodeissa, kouluissa, yhdistyksissä, kirjastoissa ja työpaikoilla. Ilta huipentui yhteiseen kevätjuhlaan Loviisassa.
Uutinen
21.5.2026
Uudenmaan liitto palkitsi Taidetestaajat-kulttuurikasvatusohjelman Uusimaa-palkinnolla Uusimaa-päivän juhlassa Loviisan Seurahuoneella 21.5. Taidetestaajia rahoittavat Suomen Kulttuurirahasto ja Svenska kulturfonden, ja toimintaa tuottaa Suomen lastenkulttuuriliitto. Tänä vuonna Uusimaa-palkinnon teemana olivat nuoret.
Uutinen
21.5.2026
Tulevaisuustutka-webinaarissa torstaina 21. toukokuuta puhuttiin kulttuurista, jolla on tärkeä rooli sekä osallisuuden vahvistamisessa että kriisinkestävyyden rakentamisessa.
Uutinen
20.5.2026
Uudenmaan liiton green deal -sitoumus palkittiin 20.5. yhtenä parhaista Sitoumus2050-verkkopalvelun vapaaehtoisista kestävyyssitoumuksista.
Uutinen
19.5.2026
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne vieraili maanantaina 18.5.2026 Länsi-Uudellamaalla ja tapasi alueen kuntajohtajia sekä maakuntajohtoa. Vierailun järjestäjinä toimivat Inkoon kunta ja Uudenmaan liitto. Keskustelujen keskiössä olivat Inkoon ja Hangon satamat sekä alueen rata- ja tieyhteydet.
Uutinen
11.5.2026
Uusimaa-päivä kutsuu maakunnan asukkaat jo kolmatta kertaa nauttimaan kulttuurista, yhteisöllisyydestä ja lähiluonnosta torstaina 21. toukokuuta. Juhla-päivää vietetään kaikissa Uudenmaan kunnissa ja ohjelmassa on tapahtumia sekä yhteinen juhlakonsertti Loviisassa ja verkossa.
Ilmoitus
4.5.2026
Uudenmaan maakuntahallitus kokoontui 27. huhtikuuta. Kokouksen tarkastettu pöytäkirja on nyt julkaistu verkkosivuillamme.
Artikkeli
29.4.2026
VISIO-kaavan kevään yleisötilaisuuksissa eri puolilla Uuttamaata korostuivat energia- ja liikenneratkaisut. Erityisesti pienydinvoima, aurinkovoima sekä uudet ratahankkeet herättivät vilkasta keskustelua kuntalaisten ja alueen toimijoiden keskuudessa.
Blogi
28.4.2026
Kunnat kulkevat kovaa vauhtia eri suuntiin ja tarvitsevat kukin omiin tarpeisiinsa sopivia ratkaisuja. Kunnilta ei puutu halua ja kykyä muuttua, nyt tarvitaankin valtiolta vahvaa luottamusta, että uudistukset saadaan tehtyä.