Tulosta

Raaseporin Backgränd on Vuoden uusmaalainen kylä 2009

4.5.2009

Backgränd on valittu Vuoden uusmaalaiseksi kyläksi 2009. Uudenmaan maakuntahallitus päätti valinnasta tänään. Kaksikielisessä muuttovoittokylässä vaalitaan perinteisiin nojaavaa yhteishenkeä. Kuntaliitoksista huolimatta oma identiteetti on säilynyt vahvana. Idyllinen 250 asukkaan kylä sijaitsee Raaseporin alueella kymmenen kilometriä Karjaan keskustasta.

Uudenmaan liitto sai kansalaisilta ja järjestöiltä 16 ehdokasta Vuoden uusmaalaiseksi kyläksi.

Kylävalinnan lisäksi maakuntahallitus päätti esittää valtakunnalliseen vuoden kaupunginosakilpailuun Vantaan Asolaa.

Kotiseutuyhdistys Backgrändin voima

Backgrändin kotiseutuyhdistyksessä on nykyään enemmän jäseniä kuin yhdistyksen satavuotisen historian aikana. Yhdistyksen omaa tilaa Backdalaa on kunnostettu talkoovoimin ja muutoinkin yhdessä tekemisen henki on poikkeuksellisen voimakas. Kylässä toimii monia virkeitä yhdistyksiä, seuroja ja yhteisöjä, jotka puuhaavat vuosittaisia tapahtumia yhteisvoimin.

Backgrändin kylä on hyvä esimerkki maaseutuelämän voimasta. Vaikka säästötoimet ovat lakkauttaneet kyläkoulun ja lähikauppoja, kylä elää voimakkaana palvelujen puutteesta huolimatta. ”Meillä uudet tulijat otetaan lämpimästi vastaan ja vedetään mukaan toimintaan”, sanovat kylävalintaa ehdottaneet kaksi nuorta opiskelijaa. Toinen heistä on viidennen polven kyläläinen ja toinen pois jo muuttanut, mutta ”syvät juuret kylässä säilyttänyt”, kuten hän itse toteaa.

Vuoden uusmaalainen kylän valinnalla yli kaksikymmenvuotiset perinteet

Asukkaiden ja järjestöjen ehdotusten pohjalta tehtävällä kylävalinnalla on kahdenkymmenenyhden vuoden perinteet. Aiemmista valinnoista viisi on ollut kaupunkien taajamia ja loput perinteisiä maaseutukyliä. Viime vuonna palkittiin Mäntsälän Sälinkää. Sen edeltäjiä olivat Espoon Suvisaaristo, Inkoon Degerby ja Järvenpään Jamppa.

Vuoden kylän nimeäminen on huomionosoitus asuinseudun vaalimisesta tai elinympäristön kohentamisesta. Valinnan perusteena on asukkaiden yhteistoiminta asuinalueensa olojen, toiminnallisuuden ja yhteishengen parantamisessa. Perinteiden vaalimisen lisäksi arvostetaan uusien innovaatioiden kehittämistä.

Jatkossa valintaperusteita tullaan muuttamaan niin, että maakuntahallitus valitsee vuosittain sekä perinteisen maaseutukylän että kaupungin taajaman.

Lisätietoja:
Erityisasiantuntija Tarja Haili, puhelin 040 774 1718

Palaa otsikoihin



Sivua päivitetty viimeksi: 13.6.2009
Poutapilvi web design Oy