Vaihemaakuntakaavan valmisteluhistoria
Maankäyttö- ja rakennuslain edellyttämä vaihemaakuntakaavan aloitusvaiheen viranomaisneuvottelu ympäristöministeriön ja muiden viranomaisten kanssa kaavan lähtökohdista ja tavoitteista pidettiin tammikuussa 2005. Toinen lain mukainen viranomaisneuvottelu järjestettiin elokuussa 2008. Lisäksi käytiin kaksi epävirallista viranomaisneuvottelua: syksyllä 2006 ja syksyllä 2007.
Viranomaisneuvottelun muistio, 20.8.2008 (pdf) (90.6 KB)
Kaavan valmisteluvaiheessa järjestettiin muun muassa kuusi laajaa osallisille avointa sidosryhmäseminaaria sekä kaksi seminaaria maakuntavaltuustolle ja -hallitukselle.
Vaihemaakuntakaavan luonnos oli nähtävillä liiton jäsenkunnissa ja lausunnoilla vuoden vaihteessa 2006–2007. Luonnoksesta saatiin yli 100 viranomaislausuntoa ja noin 200 yksityisten mielipidettä. Saadun palautteen ja lisäselvitysten pohjalta valmisteltiin yhteistyössä eri osallistahojen kanssa kaavaehdotus.
Kaavaehdotus oli nähtävillä vuoden 2007 alussa. Saadun palautteen perusteella valmisteltiin kaavaehdotus, jonka maakuntahallitus päätti kokouksessaan 3.11.2008 esittää maakuntavaltuustolle hyväksyttäväksi.
Maakuntavaltuusto hyväksyi vaihekaavan 17.12.2008.
Ympäristöministeriö vahvisti vaihemaakuntakaavan 22.6.2010. Kaavasta tehtiin 17 valitusta, jotka ympäristöministeriö kaikki hylkäsi. Valitukset koskivat muun muassa jäte- ja energiahuollon alueita, merkittävien kiviainesvarantojen alueita sekä maa- ja metsätalousvaltaisia alueita ja viheryhteystarpeita.
Vahvistamispäätöksessään ympäristöministeriö katsoi, että kyseiset kaavamerkinnät perustuvat riittäviin selvityksiin ja täyttävät maankäyttö- ja rakennuslaissa maakuntakaavalle asetetut sisältövaatimukset.




