Maakuntakaavan toteutustarkastelu
Maakuntakaavan toteutustarkastelu (TARKE) on selvitys Uudenmaan kuntien lähimmän viiden vuoden sekä pidemmän 5 - 25 vuoden aikavälin rakentamisalueista, rakentamisen määrästä ja ajoituksesta.
Työssä on tarkasteltu ennustetun väestönkasvun suhdetta rakentamisen määrään ja kaavavarantoon. Tarkastelun kohteena ovat olleet myös maakunnallisesti tai seudullisesti merkittävät työpaikkarakentamisen alueet. Selvitys on tehty vuoden 2006 aikana kuntakohtaisten haastattelujen ja aineiston tarkistuskierroksen pohjalta.
Selvityksen ensisijainen tarkoitus oli tuottaa aineistoa maakunnan suunnittelulle. Sitä käytetään maakuntakaavan ajantasaisuuden arvioinnissa, maakuntakaavan toteuttamisedellytysten ja -mahdollisuuksien tarkastelussa sekä liikennestrategiatyön ja seuraavaa maakuntakaavakierrosta varten tehtävien kehityskuvien tausta-aineistona. TARKE-työn tarkkuustaso on mitoitettu näihin tarpeisiin.




