Maahanmuuttajat perustavat innokkaasti yrityksiä, etenkin naiset
Maahanmuuttajayrityksiä on Uudellamaalla syntynyt 2000-luvulla vilkkaammin kuin yrityksiä keskimäärin. Erityisesti maahanmuuttajanaiset ovat aktiivisempia yrittäjyydessä kuin kantaväestön naiset. Lähes 40 prosenttia maahanmuuttajayrityksistä on kokonaan naisten hallinnassa tai ne ovat naisten ja miesten yhdessä omistamia tiimiyrityksiä, selviää Uudenmaan liiton teettämästä tutkimuksesta.
Kolmessa vuodessa Uudellamaalla on perustettu noin 900 uutta ulkomaalaistaustaista yritystä. Nykyisestä noin 4 000 maahanmuuttajayrityksestä yli puolet on syntynyt vuoden 2005 jälkeen. Valtaosalla eli noin 80 prosentilla yrityksistä kotipaikka on pääkaupunkiseudulla ja yli puolella Helsingissä.
Yritykset ovat pääosin pieniä yhden omistajan toiminimiyrityksiä tai pieniä osakeyhtiöitä, jotka useimmiten työllistävät vain oman perheen jäseniä. Työnantajayrityksiä, joissa palkansaajien määrä on vähintään kolme, on alle kymmenen prosenttia yrityksistä.
Uudenmaan liitto on selvittänyt ulkomaalaistausteisen
yrittäjyyden määrää, toimialoja ja kansallista taustaa osana valmistautumisessa
Euroopan yrittäjyysalue -teemavuoteen.
Euroopan unionin alueiden komitea on nimennyt Uudenmaan Euroopan yrittäjyysalueeksi 2012. Tunnustus viestii, että Uusimaa on yrittäjyyden edistämisessä parhaiten tulevaisuutta ennakoivia eurooppalaisia alueita. Vuoden teemana on Nuori yrittäjyys.


