Harriet Lonka: Vesi vanhin voitehista

Vesi, sitä ilman ei ole elämää ja se on kaikkialla: maassa, ilmassa ja kallion ytimessä. Se kuljettaa, muuttaa ja muokkaa. Pieni tippa kovertaa ajan kanssa valtavia muodostelmia. Vettä ei voi omistaa. Se kuuluu kaikille ja siksi myös vastuu vesistä on yhteinen. Etelä-Suomen VEDET-hanke pureutuu vesien käyttöön, suojeluun ja hoitoon monista eri näkökulmista: pohjavesien, hulevesien ja haja-asutuksen jätevesien kannalta.

Lue lisää

 

Lauri Kuukasjärvi: maakunnan parhaaksi!

Uudenmaan liitto ja Uudenmaan ELY-keskus ovat aloittaneet maakunnan kehittämisessä uuden aikakauden. Työn alla on yksi yhteinen Uusimaa-ohjelma, jolla ohjataan Uudenmaan kehittämisen resursointia vuosina 2014–2017 ja pidemmällekin. Miksi uusi lähestymistapa?

Lue lisää

 

Ilona Mansikka: Kuvittele tulevaisuus vuonna 2040!

Laajan metropolialueen Siivet ja juuret -tulevaisuustyötä on tehty yhdessä kolmen maakunnan voimin syksyn 2012 ajan. Paketoimme juuri työn tuloksia ja pohdimme samalla, kuinka yhteistyö laajan metropolialueen suunnittelussa jatkuu. Silti lopputuloksia tärkeämmäksi koen uudenlaisen työskentelytavan testaamisen. Tutun ja turvallisen, asiantuntijavetoisen projektin sijasta päätimme tehdä hypyn joukkoistavaan työtapaan. Muutaman kokeneen asiantuntijan sijasta luotimme joukkojen viisauteen ja unelmiin tulevaisuudesta.

Lue lisää

 

Ossi Savolainen: Positiivista ajattelua opettelemassa

Suomi ja kunnat velkaantuvat. Kansakuntamme ikääntyy ja maassamme on liian suuri moninainen julkinen sektori. Teollisuudella on huono kilpailukyky… Tuttua uutisista ja ajankohtaisohjelmista, vai mitä? Mutta mitä jos näin vuoden päätteeksi miettisimme mennyttä myönteisessä hengessä. Itse voin sanoa, että Uudenmaan liiton vuosi on ollut menestyksellinen ja vauhtia on riittänyt. Iloitsen siitä, että vaikuttamisen mahdollisuudet ovat lisääntyneet ja meillä on entistä enemmän osaamista ja tahtoa tehdä asioita yhdessä koko maakuntamme hyväksi.

Lue lisää

 

Heli Halla-aho: Jääkö kansainvälisyys vain juhlapuheisiin?

Suomessa syntyneitä, ulkomailla pysyväluonteisesti asuvia Suomen kansalaisia on 250 000 - 300 000. Ulkosuomalaisten keskuudessa on paljon koulutettuja ja heillä on vahvaa kokemusta monilta aloilta. Heidän houkutteleminen palaamaan takaisin kotimaahan voisi olla yksi osa työperäistä maahanmuuttotyötä. Kansainvälisyyden tärkeyden korostaminen ei tässäkään kohtaa saisi jäädä vain juhlapuheiden tasolle, vaan paluumuuttajien monipuolinen kokemus tulisi nähdä rikkautena. Paluu ei tosin aina ole helppoa, sillä vastaan tulee monenlaisia vaikeuksia. Työllistyminen on haasteista suurin.

Lue lisää

 

Maakuntahallituksen pj. <br>Outi Mäkelä: Tahdotko?

Metropolialueella eletään jännittäviä aikoja. Kuuden tietäjän ryhmä on aloittanut selvitystyönsä uudesta kuntajaosta ja metropolihallinnosta. Valkoista savua odotetaan nousevaksi tammikuun lopussa, vajaan puolen vuoden päästä. On selvää, että jonkinlaisia ratkaisuja tarvitaan. Uusimaa on Suomen talouden veturi, jonka on kiidettävä eteenpäin ongelmitta. Tällä hetkellä esimerkiksi asuntotuotanto, liikenneratkaisut ja segregaatio ovat kuntarajat ylittäviä haasteita, joita ei myöskään voida yhdessä kunnassa ratkaista.

Lue lisää

 

Maakuntajohtaja Ossi Savolainen: Erityisen vahvat perustelut

Opetus- ja kulttuuriministeriön asettama työryhmä valmistelee parhaillaan koulutuksen arviointikeskuksen perustamista. Toivon, että valmistelutyössä pidetään mielessä, että pääkaupunkiseutu on ylivoimainen koulutuksen, tutkimuksen ja osaamisen keskittymä arviointiinpa asiaa sitten määrällisesti tai laadullisesti. Koulutuksen arviointikeskuksen oikea sijoituspaikka on Helsinki.

Lue lisää

 

Eija Väätäinen: Mistä maakunnan kehittämishankkeissa on kyse?

Nykyään me teemme veroilmoituksen verkossa. Se on luonnollista ja sujuvaa. Mutta voisivatko myös kuntapalvelut olla verkossa? Ja mitä sähköisen asioinnin kehittäminen kunnissa vaatii? Näitä kysymyksiä pohditaan Länsi-Uudenmaan seudullisessa maakuntaverkko -hankkeessa, joka on saanut Uudenmaan liitolta maakunnan kehittämisrahaa.

Lue lisää

 

Riitta Murto-Laitinen: Maakuntakaava ottaa suunnan vuoteen 2035

Purjehtija suunnistaa merellä merikartan ja kompassin avulla. Karttaan luottaen hän voi löytää uusia ja tuntemattomia paikkoja. Tutussa ympäristössä emme tarvitse karttaa, sillä tiedämme missä olemme ja minne olemme matkalla. Maakuntakaavan tavoitevuosi on 2035, emmekä tiedä millainen maailma silloin on. Mutta meillä on maakuntakaava, joka ohjaa Uudenmaan kehitystä toivottuun suuntaan.

Lue lisää

 

Eija Väätäinen: Suunnittelua popup-kulttuurissa

Suunnittelu ei ole tämän päivän muoti-ilmiö. Popup-kulttuuri ja nopeasti muuttuva maailma eivät houkuttele pohtimaan asioita kovin pitkällä aikavälillä. Asiat tapahtuvat tässä ja nyt. Ravintola tai myyntipiste pystytetään päiväksi ja tarjoukset ovat voimassa hetken. Mahdollisuuksiin on osattavat tarttua heti. - Ja samanaikaisesti virallinen suunnittelujärjestelmä voi paksummin kuin koskaan.

Lue lisää

 

Eero Venäläinen: Nuoren yrittäjyyden tuuli puhaltaa Uudellamaalla

Nuori yrittäjyys on ollut näyttävästi esillä Uudenmaan Euroopan yrittäjyysaluevuoden (EER 2012) ensimmäisellä neljänneksellä. Nuorten kannustaminen yrittäjyyteen onkin EER 2012 -teemavuoden ydintehtävä. Viestiä viedään eteenpäin sinne, missä nuoret yrittäjät, yrittäjiksi aikovat tai tulevaisuuttaan miettivät nuoret ovat tavoitettavissa.

Lue lisää

 

Outi Mäkelä: On aika määritellä mystinen metropoli

Kuntarakenneuudistus on lähtenyt liikkeelle ja sen lähtökohta - eräänlainen peruskivi, ovat vahvat peruskunnat. Kuntien pitää olla riittävän vahvoja, jotta pystytään turvaamaan palvelut sekä demokratia. Vahvoja peruskuntia seuraa loogisesti toinen lähtökohta: uusia hallinnon tasoja ei tarvita. Kaksiportainen hallinto riittää.

Lue lisää

 

Janne Tamminen:<br>Itämeri – järjestömeri

Itämeri kehittyy vauhdilla ensimmäiseksi todelliseksi eurooppalaiseksi makroalueeksi. Tarve näyttää olevan suuri. EU:n makroaluestrategioiden sarjassa vuonna 2009 käynnistetty Itämeristrategia oli ensimmäinen laatuaan. Perässä seurasi Tonavan alue. Suunnitteilla ovat strategiat myös Pohjanmeren ja Atlantin alueita varten, mutta näillä näkymin ne toteutuvat pienimuotoisempina.

Lue lisää

 

Vanhemmat


Sivua päivitetty viimeksi: 23.5.2013
Poutapilvi web design Oy