Ohjelmatyön tulokset - Yhteenveto 2016


Uusimaa-ohjelman toteutus on jatkunut hyvin. Sekä toimenpiteet sekä niihin käytetty rahoitus ovat lisääntyneet edellisvuodesta. Tähän vaikutti etenkin maaseuturahoituksen käynnistyminen vuoden 2016 aikana.

Koko kolmen vuoden seurantajaksolla Uusimaa-ohjelmaa on toteuttanut yhteensä 284 hanketta. Niiden kokonaisrahoitus on runsaat 538 miljoonaa euroa, josta Uudenmaan osuus on noin 230 miljoonaa euroa.

Eniten toimenpiteitä kasvun mahdollisuuksiin

Suurin osa hankkeista ja rahoituksesta kohdistui kasvun mahdollisuuksien lisäämiseen. Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla ovat käynnistyneet suuret Smart & Clean ja Helsinki sekä Health Capital -hankkeet. Myös Euroopan mittakaavassa merkittävä Startup Hub Maria 1-0 aloitti toimintansa. Lisäksi useita Uudenmaan kansainvälisen saavutettavuuden parantamiseen liittyviä toimia ja hankkeita on saanut rahoituksen.

Kasvun mahdollisuudet
Kasvun mahdollisuudet -teeman kokonaisrahoitus ja Uudenmaan osuus rahoituksesta. Kuva suurenee klikkaamalla. Ks. tähtimerkinnän selitys raportista.


Toimivassa arjessa keskityttiin kotoutumiseen

Toimivassa arjessa on kiinnitetty erityistä huomiota maahanmuuttajien työllistymiseen ja kotoutumiseen. Esimerkkejä tästä ovat Kotona Suomessa sekä Töihin Suomeen, Töissä Suomessa -hankkeet sekä maahanmuuttajien yritysneuvonta. 

Toimiva arki
Toimiva arki -teeman kokonaisrahoitus ja Uudenmaan osuus rahoituksesta. kuva suurenee klikkaamalla.



Kestävässä luonnontaloudessa panostettiin vesien suojeluun ja kiertotalouteen

Hiilineutraaliutta kohti on menty laajoilla toimenpiteillä, minkä seurauksena Uudenmaan päästökehitys on saatu kääntymään laskuun. Myös useita maatalouden ravinnekierron tehostamiseen liittyviä hankkeita käynnistettiin. Lisäksi Suomen toistaiseksi suurin Life-rahoitteinen FRESHABIT -hanke elvyttää alueen kalakantoja.

Kestävä luonnontalous
Kestävä luonnontalous -teeman kokonaisrahoitus ja Uudenmaan osuus rahoituksesta. Kuva suurenee klikkaamalla.



Älykäs erikoistuminen - Eniten rahaa cleantechiin

Horisontti 2020 -ohjelma on EU:n suurin tutkimusta ja innovointia rahoittava ohjelma, ja siksi keskeinen älykkään erikoistumisen rahoittaja. Noin kaksi kolmasosaa ohjelman Suomeen varmistuneesta rahoituksesta on kohdistunut Uudellemaalle.

Syyskuun 2016 lopussa uusmaalaiset toimijat olivat mukana yli 520 rahoitusta saaneessa H2020-ohjelman projektissa.

RIS3-rahoitus
Uudenmaan Älykkään erikoistumisen strategian rahoitus teemojen ja käytettyjen rahoitusohjelmien mukaan. Kuva suurenee klikkaamalla.