Siirry sisältöön
Uudenmaan liitto Ajankohtaista Yhteystiedot
Haku
Uudenmaan maakuntaparlamentti, Nylands landskapsparlament.

Maakuntaparlamentti kutsuu jälleen loka–marraskuussa 2024

Uudenmaan Maakuntaparlamentti on vaikuttajafoorumi, joka kokoaa vuosittain satoja osallistujia ajankohtaisten teemojen pariin. Se on vakiintunut alueen päättäjien ja asiantuntijoiden kohtaamispaikaksi. Seuraavan kerran Maakuntaparlamentti järjestetään 31.10.–1.11.2024. Julkaisemme ohjelman kesälomien jälkeen, ja ilmoittautuminen avautuu syyskuun alussa.

Viimeisin Maakuntaparlamentti oli koolla marraskuussa 2022, jolloin mukana oli noin 250 uusimaalaista vaikuttajaa. Ensimmäisen päivän ohjelma pidettiin Eteläsatamassa Silja Symphonylla. Ohjelma jatkui laivan matkatessa kohti Tukholmaa.

Ohjelman alussa puhuttivat tutkimuksen, kehittämisen ja osaamisen teemat sekä työvoima-asiat. Päivän toisessa kokonaisuudessa kuulimme vihreän talouden ja Uudenmaan kiertotalouslaakson mahdollisuuksista. Puheiden lomassa räppiryhmä Biolapset herätteli kuulijoita ilmastoräpillään.  Satamaosuuden päätteeksi julkistimme Uudenmaan yrittäjäpalkinnon 2023 saajat. Risteilyn kuluessa perehdyttiin vielä Uudenmaan edunvalvontaan.

Lisätietoja:

Johanna Juselius

Johtava asiantuntija

+358 50 372 7062

Kansallinen ja kansainvälinen edunvalvonta

Käytännön järjestelyt:

Tiina Öhman

Assistentti

+358 40 534 4519

Tapahtumajärjestelyt, Maakuntaparlamentti

Sivu päivitetty viimeksi: 15.3.2024