Lomakkeet maakunnan kehittämisrahalla rahoitetuille hankkeille

Rahoitus3Tämän sivun oikeaan palstaan on koottu lomakkeet hankkeille, joita olemme rahoittaneet maakunnan kehittämisrahalla.

Maakunnan kehittämisraha oli maakunnan liitoille elueelliseen kehittämistoistoimintaan jaettavaksi varattu vuosittainen määräraha. Nykyisin määrärahaa ei enää ole valtion talousarviossa. Uudenmaan liiton jaettavaksi myönnetty rahoitus on jo kokonaisuudessaan sidottu.

Myönsimme rahoitusta Uusimaa-ohjelman mukaisten, alueelle merkittävien EU-hankkeiden valmisteluun sekä Älykkään erikoistumisen strategiaa toteuttaviin hankkeisiin.