Maakuntavaltuustolla ylin päätösvalta

Valtuusto-29.8.2017-4Uudenmaan liiton ylin päätösvalta on maakuntavaltuustolla. Valtuuston jäsenet ovat Uudenmaan kunnanvaltuustojen edustajia.

Kuntien edustajainkokous valitsee valtuuston kunnallisvaalikausittain neljän vuoden välein. Maakuntavaltuusto puolestaan valitsee maakuntahallituksen.

Vuonna 2017 aloittaneessa valtuustossa on 80 edustajapaikkaa. Edustajista 26 on Helsingistä, 11 Espoosta, 9 Vantaalta ja 3 Porvoosta sekä pienemmistä Uudenmaan kunnista kustakin yksi tai kaksi edustajaa.

Kunnan paikkamäärä lasketaan sen asukasluvun pohjalta. Liiton perussopimus määrittelee, että kunta saa valtuustoon edustajan jokaista alkavaa 25 000 asukastaan kohden. Laskelma perustuu kuntavaaleja edeltävän vuodenvaihteen väkilukuun.

Nykyinen valtuusto toimii Uudenmaan liiton ylimpänä päätöksentekoelimenä siihen saakka kunnes sote- ja maakuntauudistuksen mukainen uusi maakunta käynnistyy vuoden 2020 alussa.

Kokoomus suurin puolue

Maakuntavaltuuston poliittinen jakauma vastaa kuntavaalien tulosta Uudellamaalla. Kokoomus on suurin puolue 22 paikalla. Vihreillä 17 paikkaa ja sosialidemokraateilla 14 paikkaa.

Kaikkien puolueiden paikkaluvut maakuntavaltuustossa:

Kansallinen Kokoomus22
Vihreä liitto
17
Suomen Sosialidemokraattinen Puolue14
Perussuomalaiset                            7
Ruotsalainen kansanpuolue7
Vasemmistoliitto7
Suomen Keskusta4
Suomen Kristillisdemokraatit2


> Maakuntavaltuuston jäsenet

Kokoukset

Maakuntavaltuusto kokoontuu kaksi tai kolme kertaa vuodessa.

> Kokousajat

Kokoukset ovat yleisölle avoimia.

Kokouksen esityslista julkaistaan verkossa viikko ennen kokousta. Järjestelmässä on nähtävillä esityslista siihen saakka, kunnes pöytäkirja julkaistaan tarkistuskierroksen jälkeen.

> Kokousasiakirjat